Kauneuden tähden

By Tuu-Li Design

Tuu-Li Design on Showroom, joka on antanut monelle naiselle uutta ilmettä pukeutumiseen. Behind the Show on uusi mediani, joka taustoittaa Tuu-Li Designin toimintaa. Behind the Show’ssa julkaistaan stooreja vaatevalmistajistani ja asiakkaistani sekä asiantuntija-artikkeleita pukeutumisen maailmasta.

Haluan saada naisen näyttämään mahdollisimman hyvältä ja edustavalta. Pukeutumalla hyvin ja oikein, se onnistuu. Haluan saada jokaisesta naisesta kauneimman mahdollisen esiin. Mutta tähän intohimo ei yksin riitä, tarvitaan vahvaa osaamista.

Olen ammatiltani vaatesuunnittelija ja nähnyt naisten muotialaa sen joka kantilta: ostoa, myyntiä, suunnittelua, valmistusta. Etenkin italialainen muoti on erityisosaamistani. Puhun italiaa, rakastan Italiaa, kävin kouluni siellä. Omaan henkilökohtaiset suhteet italialaisiin ja saksalaisiin vaatevalmistajiin ja osaan valita heiltä suomalaiseen tyyliin ja makuun sopivia vaatteita.

Missioni on tehdä asiakkaistani kauniita ja itsevarmoja omassa arjessaan, menestyviä työssään. Nainen kantaa vaatettaan, mutta vaatteen pitää kantaa myös naista. Kun vaate istuu ja pukeutuminen on onnistunut kokonaisuus, naisen itsetunto kohenee ja hyvinvointi lisääntyy.

Palvelua, palvelua

Asiakkaani saavat Showroomistani eurooppalaista laatua suomalaisille naisille lokalisoituna ja ammattitaitoista sekä yksilöllistä palvelua. Valitsen ja myyn laadukkaita vaatemerkkejä, joita et löydä mistään muualta Suomesta. Nykypäivänä läheskään kaikki naiset eivät ehdi tai halua käyttää vähää vapaa-aikaansa kaupasta toiseen juoksemalla. Valikoin asut asiakkailleni valmiiksi sovitusta varten ja lähetän vaatteita myös kotiin sovitettavaksi, jos asiakkaan kanssa niin sovitaan.

Behind the Show -media on teitä varten. Haluan tarjota lukijoilleni virikkeitä edustavan pukeutumisen maailmasta.

Artikkeleista toivottavasti välittyy päättäväisyys ja asiantuntevuus sekä rakkaus kauneuteen, sillä sellainen minä olen.

Tervetuloa mukaan!

Tuulia

btt